tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vanhemman ajatuksia Monnista



Heinä, Pino, Isä Ja Poika, Taivas, Siluetti
Kuva: Pixabay


Monnissa on opiskellut kuluvan lukuvuoden aikana yhdeksän yhdeksännen luokan ja neljä kahdeksannen luokan oppilasta. Koska syitä verkossa opiskelemiseen on monia, on erilaisia tuen polkuja sekä etä- ja lähiopetuksen yhdistelmiä yhtä monia. Pulmat lähikoulun käymisessä koskettavat koko perhettä ja ratkaisua hankalaan koulutilanteeseen haetaan usein läheltä ja kaukaa. Parhaimmillaan Monni on mahdollistanut opinnoissa etenemisen oman ikäluokan tahdissa ja turvannut mahdollisuuden saavuttaa päättötodistus yhdessä muiden kanssa.  Tässä on oppilaamme isän ajatuksia hankkeesta.

"Tyttäremme on opiskellut Monni-hankkeen oppilaana kuluneen lukuvuoden 8.luokalla. Ensi vuodelle toivomme kovasti, että hanke jatkuisi ja hänen peruskoulunsa voisi jatkua. Taustana Monniin hakemiselle on tytön sairastuminen alakoulussa home-ja sisäilmaongelmien vuoksi sekä vaikeaan astmaan että sisäilmasairauteen. Alakoulun viimeinen vuosi oli painajaismainen, kun hänen terveytensä romahti eikä hän pystynyt käymään koulua normaalisti. Yläkouluun siirtyessään toivoimme, että tyttäremme voisi opiskella kuten muutkin ikätoverit, mutta kyseisessä koulussa paljastui myös sisäilmaongelmia. Tämän seurauksena hän joutui kokeilemaan kaikki paikkakunnan yläkoulut, joka oli erittäin raskas prosessi sekä henkisesti että fyysisesti. Lopputuloksena oli, että kaikissa kotikaupunkimme yläkouluissa oli sellaisia  sisäilmaongelmia, ettei tytär voinut niissä olla. Tässä vaiheessa löysimme Monni-hankkeen, joka on ollut todellinen tyttäremme peruskoulun pelastus. Ilman tätä hanketta, hänen koulunkäyntinsä ei olisi ollut mahdollista, ainakaan tässä kaupungissa.


Monni on auttanut tyttäremme käymään koulua etäopetuksena ja taannut sen, että hän on voinut suorittaa oppivelvollisuuttaan. Valitettavasti hänen kaltaisiaan homekoulu-uhreja on maassamme paljon. Monen oikeus perusopetukseen on vaakalaudalla. Tästäkin syystä Monnin jatkuminen auttaisi syrjäytymisen vaarassa olevia nuoria opiskelemaan ja pääsemään osaksi yhteiskuntaa."

 

Jukka Törmänen

torstai 7. tammikuuta 2016

Irlantilainen monni verkossa




Joulukuussa Berliinissä järjestettiin Online Educa Berlin kongressi, jossa oli yli 2000 osallistujaa 90 maasta pohtimassa tulevaisuuden oppimista. Saimme kuulla innostavia puheenvuoroja sekä oppimiseen liittyvästä uusimmasta tutkimuksesta että digitaalisuuden tuomista mahdollisuuksista. Paloja päivien runsaasta annista voi käydä katsomassa osoitteessa www.online-educa.com.

Henkilökohtaisesti kongressin tärkeimmäksi tapahtumaksi muodostui osallistuminen sessioon, jolla tapasin irlantilaisen etäopiskelumahdollisuuksia perusopetusikäisille oppilaille kehittävän kollegan Marianne Checkleyn. Heidän jo kahdeksan vuotta jatkunut työnsä putoamisvaarassa olevien oppilaiden parissa on pitkälti samantyyppistä kuin se kehittämistyö, jota olemme tehneet Monnissa. Oli todella ilahduttavaa kuulla ettemme ole yksin, vaan samanlaisia aihiota on menossa muuallakin Euroopassa. Irlannissa etäopiskelumahdollisuus sai viime vuonna virallisen aseman ja valtion jatkuvan rahoituksen. Tämä antaa vuosittain noin 60 oppilaalle mahdollisuuden suorittaa perusopetusvaihe loppuun. Lisää heidän toiminnastaan voi lukea osoitteessa www.iscoil.ie.

Tähän mennessä on olemassa tutkimusnäyttöä, jonka mukaan putoamisvaarassa oleville oppilaille tarjottavassa etäopiskelumahdollisuudessa tulee huomioida erityisesti kolme asiaa:
1.       Joustavien oppimispolkujen rakentaminen sekä ”epävirallisten” oppimiskokemusten huomioiminen opetuksessa.
2.       Eri sidosryhmien ottaminen mukaan oppimispolun suunnitteluun ja toteuttamiseen.
3.       Oppilastuntemus sekä sellaisten opettajien rekrytointi, jotka osaavat toimia erityisen haavoittuvien oppijoiden kanssa.

Meillä on vielä paljon opittavaa. Uuden vuoden toiveenani onkin, että saisimme kehitettyä omaa toimintaamme kansainvälisen yhteistyön avulla niin, että se olisi yhä useamman etäopiskelumahdollisuutta tarvitsevan oppilaan saatavilla.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Monni-tunnelmia



  Tervehdys Monni-blogin lukijat. Olen aloittanut elokuun alussa Mikael-koulun ohjaavana opettajana ja samalla Monni-hankkeessa 8. luokkalaisten monnilaisten parissa. Olen tutustunut Otavan opiston verkko-opetukseen nyt vasta kunnolla ja olen vaikuttunut; hienoa työtä, joka mahdollistaa monenlaisten oppijoiden opiskelun niin perusopetuksessa kuin lukiossakin. 

Verkko-opettaminen on jossain määrin tuttua, mutta verkko-opetus livenä AdobeConnectin kautta on ollut minulle uutta. Tällä hetkellä osaan perustoiminnot, mutta lukuisien AC:n hienouksien hyödyntäminen on vielä alussa. Olen opetellut karsimaan ja entisestäänkin selkeyttämään opetettavia asioita, koska eteneminen verkossa on hitaampaa. Olen myös huomannut, että nettiopetus ja –opiskelu on intensiivistä ja vie tavallista enemmän voimia niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin. Olen kuitenkin yllättynyt, kuinka tukikursseilla on päästy opiskelijoiden kanssa oikean oppitunnin tunnelmaan; vitsailtu, keksitty ja ihmetelty yhdessä.

Itselläni on vielä paljon opiskeltavaa AdobeConnect-yhteydestä, Muikku-verkosta ja Monnista ja verkko-opetuksesta. Innoissani ja iloissani olen kuitenkin tästä nykyaikaisesta mahdollisuudesta tarjota koulunkäyntiä ja opiskelua peruskoululaisille silloin, kun se ei syystä tai toisesta onnistu omassa koulussa. Tarvetta Monnille tuntuu olevan paljon. 

Syyskuisin terveisin, Tiina Pilbacka-Rönkä