tiistai 14. lokakuuta 2014

Ensimmäinen ryhmäkurssi valmiina


Monni-ryhmän ensimmäinen matematiikan ryhmäkurssi päättyi parisen viikkoa sitten. Käsiteltävänä asiana meillä oli funktio. Kurssilla muisteltiin koordinaatiston piirtämistä ja pisteiden merkitsemistä siihen. Entäpäs, jos koordinaatistoon piirretään suora? Miten sen yhtälö muodostetaan ja mikä olisi kätevin tapa piirtää suora koordinaatistoon? Mielestäni funktio-kurssi on mukavaa tekemistä yläkoululaiselle: se sisältää uutta ja vanhaa asiaa sopivassa suhteessa. Piirtämistehtävät jaksottavat kivasti oppitunteja  ja laskemalla saatu tulos on usein tarkistettavissa graafisesti. 

Tapasimme kurssilla aluksi kerran viikossa puolentoista tunnin ajan, myöhemmin tunnit jaettiin kahteen kolmen vartin tapaamiseen. Tapaamispaikaksi vakiintui oma AC-huoneeni. Tunneilla käsiteltiin tietoiskutyyppisesti kurssin ydinasioita. Jokaiselta kerralta sai muutaman läksytehtävän omassa rauhassa mietittäväksi. Näitä käsiteltiin sitten seuraavalla tapaamiskerralla oppilaiden toiveiden mukaan. 

 Varsinaisten opetustuokioiden lisäksi pidin laskutunteja. Niille sai tulla laskemaan kurssin tehtäviä AC-huoneeseen. Opettajan rooli tässä tilaisuudessa oli taustatukena toimiminen. Viikottaisten tapaamisten lisäksi opettaja oli tavoitettavissa puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Joistakin hankalimmista laskuista tein videoesimerkkejä ja jaoin niitä sähköpostitse.

Funktioiden parissa oli mukava touhuta ja kurssista selvittiinkin hyvin. Palautteissaan opiskelijat toivoivat joihinkin tehtäviin tarkennuksia.  Asioita voisi myös käydä vähän hitaammin läpi. Ehkä varaamme oppitunneille vielä hieman enemmän aikaa tulevaisuudessa. Opiskelijat tottuivat erittäin nopeasti verkko-opetukseen ja ottivat kiitettävästi haltuun erilaisia itselleen parhaiten sopivia sovelluksia, mm. GeoGebran käyttöä opeteltiin.

Verkkotyöskentelyssä opettajan ääni saa helposti lähiopetustakin suuremman tilan.  Seuraaville kursseille on mietinnässä yhteisöllisempiä työtapoja tietoiskujen lomaan. Joulun jälkeen tapaamme taas samalla tutulla porukalla geometrian parissa. Voisiko Pythagoraasta silloin puhua vaikkapa Facebookissa?  

Verkko-opettajan matematiikan välineet valmiina oppitunnille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti