torstai 7. tammikuuta 2016

Irlantilainen monni verkossa




Joulukuussa Berliinissä järjestettiin Online Educa Berlin kongressi, jossa oli yli 2000 osallistujaa 90 maasta pohtimassa tulevaisuuden oppimista. Saimme kuulla innostavia puheenvuoroja sekä oppimiseen liittyvästä uusimmasta tutkimuksesta että digitaalisuuden tuomista mahdollisuuksista. Paloja päivien runsaasta annista voi käydä katsomassa osoitteessa www.online-educa.com.

Henkilökohtaisesti kongressin tärkeimmäksi tapahtumaksi muodostui osallistuminen sessioon, jolla tapasin irlantilaisen etäopiskelumahdollisuuksia perusopetusikäisille oppilaille kehittävän kollegan Marianne Checkleyn. Heidän jo kahdeksan vuotta jatkunut työnsä putoamisvaarassa olevien oppilaiden parissa on pitkälti samantyyppistä kuin se kehittämistyö, jota olemme tehneet Monnissa. Oli todella ilahduttavaa kuulla ettemme ole yksin, vaan samanlaisia aihiota on menossa muuallakin Euroopassa. Irlannissa etäopiskelumahdollisuus sai viime vuonna virallisen aseman ja valtion jatkuvan rahoituksen. Tämä antaa vuosittain noin 60 oppilaalle mahdollisuuden suorittaa perusopetusvaihe loppuun. Lisää heidän toiminnastaan voi lukea osoitteessa www.iscoil.ie.

Tähän mennessä on olemassa tutkimusnäyttöä, jonka mukaan putoamisvaarassa oleville oppilaille tarjottavassa etäopiskelumahdollisuudessa tulee huomioida erityisesti kolme asiaa:
1.       Joustavien oppimispolkujen rakentaminen sekä ”epävirallisten” oppimiskokemusten huomioiminen opetuksessa.
2.       Eri sidosryhmien ottaminen mukaan oppimispolun suunnitteluun ja toteuttamiseen.
3.       Oppilastuntemus sekä sellaisten opettajien rekrytointi, jotka osaavat toimia erityisen haavoittuvien oppijoiden kanssa.

Meillä on vielä paljon opittavaa. Uuden vuoden toiveenani onkin, että saisimme kehitettyä omaa toimintaamme kansainvälisen yhteistyön avulla niin, että se olisi yhä useamman etäopiskelumahdollisuutta tarvitsevan oppilaan saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti